lauantai 5. lokakuuta 2013

Omenaviinietikkasuppilovahverot; siinä vasta sanahirviö

omenaviinietikka sienet

Sienimetsälle taas mars. Tai jos sieniä jäi sienipiirakasta yli, niin loput on hyvä säilöä. Ja tämän pitäisi olla melko simppeliä, näin ainakin minulle sanottiin hetki sitten. Saa nähdä mikä on todellisuus. Nämä aiemmatkin reseptit ovat osoittautuneet joka kerta hieman mielenkiintoisemmiksi, kuin mitä aluksi olisi olettanut.

säilöntä ainekset


Sitten itse asiaan. Punnitse suppilovahveroita noin 500 grammaa tätä tarkoitusta varten ja sokeria 2,5 desiä. Suolaa tarvitaan yksi teelusikallinen ja huvin vuoksi voit heittää mukaan vielä laakerinlehden tai pari. Kaiken kruunaa 2,5 desiä omenaviinietikkaa ja 2 desiä vettä.

Sienet tulee halkaista puoliksi ja puhdistaa, jottei mitään havunneulasia tai muuta sellaista pääse valmiiseen tuotteeseen mukaan. Tulipahan puolitettua sieniä varmaan ensimmäisen kerran yli 15 vuoteen. Kokin kuvailu valmiista lopputuotteesta ei nyt aivan osunut kohteeseensa minun kohdalla sillä "ihanan limainen" ja "vähän niin kuin suolakurkku" eivät kummatkaan ole niitä asioita, mitä herkuilta haen. Mutta varmasti näistä tulee hyviä, jos sienistä siis pitää. 

suppilovahverot kattilassa


Kiehauta omenaviinietikka, laakerinlehdet, suola ja vesi. Keitetty etikka ei myöskään hivele omia makuhermoja. Sienet kuitenkin sekaan ja keitä niitä liemessä vajaa kymmenisen minuuttia. Johtunee aika pitkälti siitä, että nämä sienet ehtivät jo vähän kuivahtaa, joten sen takia niitä ei tarvitse keittää hirveän kauaa. Aivan tuoreita ja mehukkaita sieniä joutuu keittämään vähän kauemmin.

Kun sienet ovat keittyneet, voit kauhoa ne lasipurkkiin ja kaataa nestettä perään, kunnes purkki on lähes täynnä. Tämän seurauksena sinulla pitäisi olla noin litra säilöttyjä suppilovahveroita etikassa. Nam nam.

Resepti


500 g sieniä
2,5 dl sokeria
2,5 dl omenaviinietikka
2 dl vettä
1 tl suolaa
2-3 laakerinlehteä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit