perjantai 29. elokuuta 2014

Keräkaali vs. kurttukaali: kaalikääryleet

Loppukesä ja syksy ovat kyllä sellaista aikaa, että pellot ja muukin luonto ovat täynnä kaikkea hyvää. Lähinnä tulee jo se ongelma vastaan, että mitä kaikkea sitä pystyy ottamaan käyttöönsä ja mitä pitää pakastaa. Yksi tällainen hittituote on varmastikin kaali. Sehän nyt on tavallaan aina hittituote ja kaalilaatikot, -keitot ja -kääryleet ovat kyllä suosittuja ympäri vuoden.

Tämänpäiväisellä kauppareissulla kaalit olivat kovin lähellä sydäntä, mikä ei ole kauhean yleinen reaktio. Tosin syynä tähän oli lähinnä se, että ne olivat listattuna kauppalistaan, jonka kirjoittaminen oli täysin kokin tekosia. Mukaan siis tarttui valkokaali (eli keräkaali) ja vaihtoehtona myös savoijinkaali (eli kurttukaali). Kaali on vaikka miten terveellistä ja hyvää, joten sitä kannattaisi kyllä käyttää enemmän.

Poista kaalista kanta ja laita kaali keittymään kattilaan suolavedessä. Päällimmäiset lehdet irrotetaan sitä mukaa, kun ne kypsyvät. Savoijinkaali oli tässä mielessä jonkin verran nopeampi, mutta toisaalta taas keräkaali joutui 7 litran kattilaan, joten tälläkin oli osuutensa asiaan. Paha mennä sanomaan nyt, että kuinka monta kertaa kokki poltti sormensa tänä aikana, mutta ärräpäät lentelivät kyllä siihen malliin keittiössä. Asiaa ei varmistakaan auttanut se, että kaalista ei tässä keittiössä kantaa tullut poistettua ja lehtien irrottaminen vaati vähän lähempää kontaktia.

Samaan aikaan on toinenkin kattila tulilla, sillä riisipuuroa tarvitaan kääryleisiin myös. Keitä siis puoli desiä puuroriisiä kolmessa maitodesissä. Puuron tulee jäädä aika veteläksi. Keittämisen loppuvaiheessa siihen lisätään 50 grammaa voita ja suolaa oman maun mukaan.

Nyt kun näitä täytemateriaaleja valmistellaan, niin kuullota yksi silputtu keskikokoinen sipuli paistinpannulla voin kera. Seuraavaksi odotellaankin rauhassa, että sipuli, riisipuuro ja keitetyt kaalinlehdet jäähtyvät. Kaalinlehtiä päästään pian jatkokäsittelemään, kun niiden lehtiruotia "fileroidaan" ohuemmaksi. Tämä helpottaa huomattavasti kääryleiden taittelua.

Ja taas porskutetaan eteenpäin. Valmistetaan täytemössö (mikä ihana sana, eikö vaan?) eli sekoitetaan riisipuuro ja 300 grammaa jauhelihaa. Kotoa tarttui pakkasesta mukaan hirvenlihaa, joten näistä tulee nyt siis hirvenlihakaalikääryleitä. Jauhelihana toimii ihan hyvin puolet ja puolet sikaa ja nautaa. Samaan seokseen pyöritellään vielä kuullotettu sipuli, sekä pari desiä silputtua ja keitettyä kaalia. Mausteista suola ja pippuri riittänevät hyvin tätä maustamaan. Paista vielä koepala nopsaan paistinpannulla, jolla testaat maun. Mikäli mausteita pitää tarkistaa, niin sen voi tehdä tässä vaiheessa.

Levitä kaalinlehdet pöydälle ja lapa niihin sopivat määrät täytettä. Kääri kääryleiksi ja asettele voideltuun uunivuokaan. Niille tehdään vielä seuraksi 2 desiä vasikkalientä. Sen saa joko fondista tai kuutioista, ellei nyt tee ihan alusta lähtien sitä itse. Kääryleiden päälle laitetaan voikuutioita ja siirappia ja koko komeus laitetaan 250-asteiseen uuniin 10-15 minuutin ajaksi, että pintaan tulee vähän väriä. Sen jälkeen lämpötila lasketaan 150:een asteeseen ja annetaan hautua puolentoista tuntia.


Tuon jälkeen kaalikääryleet ovatkin valmiita. Eli jollei tässä välissä ole tullut jo hirveä nälkä ja käynyt jossain pikaruokapaikassa, niin nyt niistä voi nauttia vaikka puolukkohillon tai -survoksen kanssa. Kaaleissa huomasi kyllä eroja tässä prosessin aikana. Savoijinkaali esimerkiksi keittyi paljon nopeammin ja siitä sai paremmin muotoiltua kääryleitä.

Makuja jos mietitään, niin kokin mielestä ainakin savoijinkaali maistui paremmalta keittämisen jälkeen, mutta kun täyte tuli kuvioihin, niin silloin valkokaali puolestaan vei voiton. Omasta mielestäni taas valmiiden kaalikääryleiden kohdalla tilanne oli päinvastainen ja savoijinkaali vei voiton.  Joten ota tästä sitten selvää. Makuasiat ovat nimenomaan juuri ne mistä voidaan kiistellä, mutta ratkaisua niihin harvoin saa.


Resepti:

1 iso kaali
2 dl vasikanlientä
Siirappia
Voita

0,5 dl puuroriisiä
3 dl maitoa
50 g voita
Suolaa (noin kolmasosateelusikallinen)
300 g jauhelihaa (tässä hirvenlihaa, mutta myös sikanauta-kombinaatiot käyvät)
2 dl hienonnettua kaalia
50 g kuullotettua sipulia
Suolaa
Pippuria

Poista kaalin kanta ja keitä se suolavedessä. Poista lehtiä sitä mukaa kun ne ovat pehminneet. Keitä riisipuuro ja mausta lopuksi voilla ja suolalla. Anna jäähtyä. Sama myös kaalinlehdille. Tee täyte sekoittamalla jäähtynyt riisipuuro, jauheliha, kuullotettu sipuli ja hienonnettu kaali keskenään. Levitä kaalinlehdet pöydälle, täytä ja taittele. Paista 250-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia ja alenna asteet sen jälkeen 150:een. Anna hautua tässä lämpötilassa vielä n. 1,5 tuntia. Tarjoile puolukkasurvoksen tai -hillon kanssa.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit