sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Köyhät ritarit


Jämäpäivä on hyvä päivä. Olo on kuin TV-kokki Nigella Lawsonilla, kun kaikki tarpeelliset ainesosat ruokaan löytyvät kaapeista. Tuota ohjelmaa, kun on katsonut, niin tuntuu siltä, että hänen ruokavarastonsa ovat laajemmat, kuin valikoima jossain Prismassa tai Citymarketissa. No mutta toisaalta, tämän illan jälkiruuassa eli köyhissä ritareissa nyt sen verran vähän ainesoasia, että näiden löytyminen on jopa ihan mahdollista.

Pakkasesta kaivettiin esiin pullapitkon puolikas, maitoa löytyy jääkaapista kaksi desiä ja kananmunakin siellä on. Sitten vielä teelusikallinen vaniljasokeria ja siinä on kaikki tarvittava. Voita jos löytyy vielä vähän paistamiseen, niin asiat ovat erittäin hyvin. Niin ja jotain marjoja, kermaa tai muuta vastaavaa, minkä kanssa niitä syödä.

Pistetään pyörät pyörimään sekoittamalla kananmunan rakenne rikki. Valitse tätä varten tarpeekse laakea ja leveä kippo, että siinä mahtuvat pullasiivut pyörähtämään. Lisää maito ja sekoita kananmunan kanssa yhteen. Vaniljasokeri vielä nesteen joukkoon myös ja ei muuta kuin pullasiivuja leikkaamaan.


Liota pullasiivuja hetki maito-kananmunaseoksessa ja paista pannulla voin kera. Paista pullasiivut molemmilta puolin, kunnes niissä on kivan kullanruskea pinta. Kermavaahtoa voi nopeasti vatkata tosiaan köyhien ritareiden seuraksi. Tällä kertaa jääkaapissa oli myös kirsikoita, joten kokki viipaloi niitä myös lautaselle. Jälleen voi toimia ihan sen mukaan, mitä varastosta löytyy tai mitä tekee mieli. Jos jaksaisi, niin itse olisin hakenut mansikoita. Hyviähän nämä tosin ovat näinkin. Joten siis omnomnom ja syömään.

Resepti:

Pullanviipaleita
2 dl maitoa
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria

Kermaa ja marjoja/hedelmiä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit