sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Mansikkamehu, joka pyrki matolle

Mansikkateema jatkukoon. Mansikkahillo ja -kakku kun on jo tehty, niin yksi itsestäänselvyys on myös mansikkamehu. Tuskin löytyy kovinkaan montaa ihmistä tästä maasta, jotka eivät jossain vaiheessa lapsuuttaan ole mummon mansikkamehua juonut. Sitä on hyvä tehdä tässä vaiheessa varastoon talven varalle.

Tätä mehua varten tarvitaan mansikoita 2,5 kiloa. Litroina tuo on suunnilleen neljä litraa. Mansikat pitää tietysti perata, joten kannat vaan pois. Sen jälkeen voi punnita mansikat. Tämän jälkeen mansikat survotaan soseeksi. Sauvasekoittimesta on paljon apua tässä vaiheessa.

Seuraavaksi otetaan pussillinen viinihappoa (25 grammaa) ja sekoitetaan se puoleen litraan vettä. Tämä seos ja sen lisäksi puolitoista litraa vettä kaadetaan mansikkasurvoksen sekaan. Sekoita seosta huolellisesti. Sitten seos jätetäänkin mehustumaan vuorokaudeksi. Kannattaa laittaa päälle esimerkiksi kelmua, etteivät kaikki mahdolliset kärpäset ja muut pikkuötökät pääse sitä maustamaan.

Mehustumis ajan jälkeen mehu siivilöidään sideharsokankaan läpi. Tämä sujui kohtalaisen hyvin, kun laittoi harson tavallisen siivilän päälle ja kauhoi mansikkaseoksen siihen päälle. Siinä mehu saa rauhassa valua sideharson läpi astiaan. Seosta ei kannata turhaan sekoitella, ettei siitä kuitenkin pääse joitain mansikkaklönttejä läpi.

Siivilöityyn mehuun sekoitetaan seuraavaksi sokeria ja eikä ihan vähää määrää. Mehulitraa kohden tarvitaan puoli kiloa sokeria. Sen verran kapinallisia nyt oltiin, että laitettiin sitä tähän erään vain 400 grammaa litraa kohden. Ja täällähän tässä kävi niin, että lasikannu, jossa siivilöity mehu oli, tykkäsi vähän kyttyrää ja hajosi kesken lusikalla sekoittamisen. Siinä menikin sitten liki litran verran sokeroitua mansikkamehua matolle ja lattialle... Kukapa sitä nyt juoda olisikaan halunnut. Mutta toisaalta, tuleepahan mattokin pestyä taas. Ja pöytä ja lattia... Mutta näitähän sattuu ja tapahtuu.

Takaisin mehuun. Siis siihen, mitä vielä on jäljellä. Sehän on siis nyt tässä vaiheessa valmista mehutiivistettä ja valmista pullotettavaksi. Osan voi ottaa heti käyttöön ja loput pullottaa ja laittaa pakastimeen odottamaan niitä päiviä, kun haluaa nautiskella kesän sadosta vaikkapa talven keskellä. Tästä tiivisteestä mehun valmistaminen sujuukin sitten jokaisen oman maun mukaan. Itse en tykkää laimentaa liikaa mehua, koska sillon se ei maistu juuri miltään. Toisaalta taas se jää liian makeaksi jos sitä laimentaa liian vähän. Joten kokeilemalla selviää sinulle sopiva suhde.

Resepti: 

2,5 kg perattuja mansikoita
2 l vettä 
1 pussi viinihappoa 
n. 500 g sokeria mehulitraa kohden

Perkaa mansikat ja survo ne vaikka sauvasekoittimella. Sekoita viinihappo puoleen litraan vettä. Kaada seos ja lisäksi 1,5 litraa vettä mansikkasurvokseen. Anna seoksen mehustua vuorokausi tai kaksi. Siivilöi mehu sideharsokankaan läpi (tai kahdenkin kerroksen läpi). Sekoita siivilöityyn mehuun noin puoli kiloa sokeria mehulitraa kohden. Pullota ja säilytä viileässä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit