torstai 4. syyskuuta 2014

Herkkutattirisotto "hurjasta" sienisaaliista

Nyt kun on uhmattu luonnonvoimia, villipetoja ja muita sientenpoimijoita, niin voi tehdä jotain sieniruokaa. Voisihan sitä vaikka pizzankin tilata, mutta kun näiden sienten eteen on nyt melkolailla nähty vaivaa, niin pakko niistä on jotain tehdä. Oli tosiaan jonkin verran ryysistä metsissä eikä sienisato ollut mikään kovin kattava, mutta jos maalta löytäisi vielä vähän myöhemmin lisää. Kokilla on nyt kyllä siihen malliin jo tatinkuvat silmissä ja kuola valuu suusta, että pakko tuon on päästä sitä herkkutattirisottoaan tekemään.

Viipaloi sienet suikaleiksi. Ei tarvitse liian ohuiksi suikaloida, sillä vähän pulskemmat viipaleet tuovat lisää tekstuuria risottoon. Samaan syssyyn voidaan salottisipulit kuoria ja hienontaa. Nämä salottisipulit olivat oikeasti tosi pieniä, joten jos käteesi osuu keskikokoisempia sipuleita, niin silloin määrää voi tietysti vähentää. Sitten vielä kaksi valkosipulinkynttä pieneksi silpuksi.

Molemmat sipulit nakataan kuumaan paistinpannuun, jossa on reilusti öljyä. Tämä siitä syystä, että nuo neljä desillistä riisiä heitetään myös pannulle, jossa niiden tulisi saada öljyn avulla läpikuultava olemus. Sienetkin haluavat mukaan ja ne saavat toki pannulle myös mennä. Seosta saa aika aktiivisesti pyöritellä, sekotella ja nostella, että mikään kohta ei pala ja kaikki puolet saavat kosketusta pannuun. Tämän jälkeen lisätään pannulle pari desiä kuivaa omenasiideriä. Crowmoorilta löytyi oikein extra kuivaa, joten sitä on nyt täällä pannulla. Kuiva valkoviini on se yleisempi vaihtoehto, mutta kokeiltiin nyt tällä.

Siiderin haihduttua suurimmilta osin aletaan seokseen lisätä pikkuhiljaa kuumaa kasvislientä. Eli tätä jos on ihan kasvisliemenä tai sitten kasvisliemikuutioista tehtynä, niin kumpi vaan käy. Lientä tarvitaan varalle puolisentoista litraa ja sitä lisätään aina sitä mukaa, kun sitä risotosta haihtuu pois ja imeytyy riisiin. Tämä tietysti lopetetaan, kun riisi on valmista. Riisin ei siis pidä olla täysin pehmeätä. Seos vaikuttaa siis silloin kutakuinkin löysältä puurolta. Tällä riisimäärällä sitä helposti kyllä uppoaa ainakin yli litra.


Valmis herkkutattirisotto otetaan levyltä pois ja sen joukkoon sekoitetaan kolme ruokalusikallista voita. Hetken päästä lisätään 1-2 desiä parmesan-raastetta ja pyöritellään sekin mukaan. Risotto tarjoillaan heti sen valmistumisen jälkeen, joten jos joku illallisseurueesta on myöhässä niin voi voi. Herkkutattirisotto ei odota ketään eikä soittele perään.

Kokki nyt sai kyllä jonkinlaisen kohtauksen tuosta risotosta ja väittää sen olevan parasta mitä on koskaan maistanut. Joskin vähän hapokkuutta olisi vielä kaivannut. Itse en nyt osaa sanoa, kun sienirisottoja ei hirveästi tule syötyä. Ihan jees tämä oli ja vielä voin väittää ihan maistaneeni kaiken vaikka flunssa kovasti onkin pukkaamassa päälle. Kyllä tätä voi toistekin syödä.

Resepti:

1,5 l kasvislientä
1 l tuoreita herkkutatteja
4 dl risottoriisiä
5 pientä salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
2 dl kuivaa omenasiideriä/valkoviiniä
3 rkl voita
Parmesan-juustoa raasteena

Viipaloi sienet, hienonna sipuli ja valkosipuli. Nakkaa sipuli ja valkosipuli kuumalle pannulle, jossa on reilusti öljyä. Lisää riisit ja lisää tarvittaessa öljyä. Riisien ollessa kuulaita lisätään pannulle myös sienet. Nostele ja pyörittele seosta. Lisää siideri. Sen haihduttua aletaan lisätä kasvislientä aina pari kauhallista kerrallaan. Anna taas imeytyä ja haihtua ja toista operaatio kunnes seos vaikuttaa löysältä puurolta. Ota pannu pois levyltä, sekoita joukkoon voita ja parmesanraastetta. Tarjoile heti.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit