keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Parsaa... eipäs kun maitohorsmaa

Kaunis alkukesän päivä kun oli, niin mitäpä sitä muuta tekisi, kuin lähtisi metsästämään maitohorsmia luonnosta. Ihan laillista toimintaa ja kuuluu jokamiehenoikeuksiin, kunhan ei lähde horsmailemaan viikatteen tai sirpin kanssa. Sama muuten pätee noihin aiempiin nokkosiin.

Eli siis luontoteema jatkuu, mutta mitäpä sitä voisi olettaa näin keväällä, kun kaikkialla kasvaa mitä mainioimpia raaka-aineita. Tai no, ehkei nyt ihan tuolla kaupungin keskustassa sentään ja jos kasvaakin, niin jättäisin silti ehkä ne horsmat rauhaan. Ns. "katulannoitus" kun taitaa olla kohtalaisen yleistä varsinkin viikonloppuisin illanviettopaikkojen sulkeutuessa. Mutta jos vähän pääsee kehä kolmosen ulkopuolelle, niin sieltähän löytyy vaikka mitä.

Maitohorsma, tai Irwinin mukaan rentunruusu, on yksi tällainen kasvi, jota ei hirveästi varmaan nykyään tajuta käyttää. Siitä saa muutamaakin erilaista asiaa aikaiseksi, mutta tänään pysytään ihan perusasioissa ja paistetaan sitä kuten parsaa. Parsakausihan taitaa myös vielä jatkua, mutta tämä maitohorsman paistaminen tulee varmasti halvemmaksi kuin parsa.

Horsmilla on melko lyhyt kausi, sillä parhaimmillaan ne ovat noin 15-20 cm pitkinä ja kun lehdet eivät ole vielä täysin esillä. Mitään metrin pituisia horsmia ei siis kannata koriin kerätä, mutta nämä löytämämme yksilöt ylittivät kyllä jo 30:n senttimetrin pituuden ja olivat silti ihan hyviä. Jokatapauksessa horsmat on kerättävä ennen niiden kukintaa.

Varsista poistetaan lehdet tuollaiselta parinkymmenen sentin matkalta. Yläpäähän saa jättää hienon tupsun tuomaan vähän visuaalista virikettä annokseen. Niin ja juuriosa leikataan pois, sillä se on kovaa ja kuivahkoa. Ei siis mitään parhainta herkkua. Kuoriminen ei ole horsmille ollenkaan välttämätöntä. Lisäksi ne säilyvät melko hyvin jääkaapissa, kun ne kastelee vedellä ja käärii leivinpaperiin. Täällä näitä on syöty vielä neljänkin päivän jälkeen.

Sitten jatkuu horsmailu. Kuumalle pannulle voita tai öljyä ja paistetaan horsmia 2-3 minuuttia. Niiden kuuluisi jäädä sisältä vielä vähän napsakaksi. Päälle ripotellaan hieman sormisuolaa (kyllä ihan tavallinenkin käy tietysti) ja se on siinä. Ellei sitten halua vähän vielä puristaa sitruunamehua päälle.

Maitohorsmat ovat näin valmiita syötäväksi. Lopputuloksesta voi sanoa, että on ihan syötävän hyvää. Myöhemmällä paistokerralla etenkin horsmien lehdet olivat käytännössä friteerattuja ja erittäin maukkaita. Kyllä tässä on ihan varteenotettava kilpailija parsalle. 



sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Rautainen nokkoskeitto valmistuu kädenkäänteessä

Nokkosviikko sen kun jatkuu. Nyt aletaan kyllä jo vedellä viimeisiä nokkosia, että ellei niitä lähde metsästämään lisää, niin  tämä taitaa olla nyt tähän putkeen viimeinen nokkosruoka. Nokkonenhan taipuu kätevästi myös keitoksi ja jos ei satu olemaan pinaatin hyvä ystävä, niin nokkosella voi korvata sen. Joten siis edetään nokkoskeiton tekemiseen.

Kuumenna 50 grammaa voita kattilassa ja lisää hienonnettua nokkosta pari desiä sekaan. Sekoittele ja anna pulputtaa parin minuutin ajan. Ripottele päälle vajaa desi (3/4 dl) vehnäjauhoja ja sekoittele jälleen seosta. Sitten lisätään puoli litraa vettä pikkuhiljaa samalla sekoittaen. Anna keiton vielä kiehua parisen minuuttia, jonka jälkeen lisätään puoli litraa maitoa. Hetken pulputtelun jälkeen lisättiin vielä puolitoista teelusikallista suolaa ja kaksi teelusikallista sokeria.

Keiton kaveriksi kannattanee keittää vähän kananmunaa, samalla tavalla kuin pinaattikeiton seuraksikin sitä keitetään. Koulussa ainakin itse yleensä söin kyllä vain ne kananmunat. Tällä kertaa meni kyllä keittoakin. Päivän rauta-annos taisi tulla siinä kätevästi. Keitto itsessään oli mukavan kermaista, vaikka kermaa siihen ei laitettu tippaakaan.

Resepti:

50 g voita
2 dl käsiteltyä nokkosta
5 dl vettä
5 dl maitoa
1,5 tl suolaa


2 tl sokeria
Ripaus muskottipähkinää

lauantai 24. toukokuuta 2014

Nokkoslettuja paistamaan ja maistamaan

Tänään jatketaan nokkosteemalla. Niitä tuli kerättyä sen verran paljon, että niistä saa aikaiseksi jotain vielä tämänkin jälkeen. Joten tässä on kyseessä ihan kunnon teemaviikko. Nokkostahan voi käyttää toki paljon muuhunkin kuin vain ruokaan. Siitä voi tehdä esimerkiksi shampoota tai vaikka ihan kangasta. Kangasta nyt ei ehkä ihan kotikonstein heti lähdetä tekemään, mutta tämä on jokatapauksessa mahdollisuus.

Nyt kuitenkin keskitytään ruokapuoleen. Kerätystä nokkossadosta tehtiin jo nokkospestoa ja nyt siitä olisi luvassa jotain, minkä kanssa pestoa voi käyttää. Letut ovat hyvä valinta ja nokkosia lisäämällä saadaan vähän terveysaspektia tähän ruokaan.


Sitten lettujen tekoon. Sekoita kaksi kananmunaa, viisi desiä maitoa ja kolme desiä vehnäjauhoja. Puoli desiä öljyä ja puolitoista teelusikallista suolaa vielä sekaan ja sekoitetaan. Nokkosten vuoro koittaa seuraavaksi. Keitetyistä ja huuhdelluista nokkosista otetaan käyttöön kaksi desiä lettuja varten. Hienonna nokkoset pieneksi silpuksi ja sekoittele lettutaikinan joukkoon. Anna olla puolen tunnin ajan.


Paistamiseen tarvitaan lettupannu sekä tietysti voita tai öljyä. Paista letut kypsiksi kummaltakin puolelta ja nauti ne esimerkiksi nokkospeston kanssa. Peston kanssa varsinkin ruuasta tulee kunnon rauta-annos.

Oikein maukkaita lettuja näistä tuli ja taas kerran, jos ei pinaatti ole mieluinen maku, niin kannattaa kokeilla nokkosta. Jos se sopisi vaikka paremmin. Itse en ainakaan pitänyt pahana. Ja kokki nyt oli ihan hulluna pestoon ja lettuihin.

Resepti:

2 munaa
5 dl maitoa
3 dl jauhoja
0,5 dl öljyä
1,5 tl suolaa
2 dl nokkosta

Sekoita kananmunat, maito, vehnäjauhot, öljy ja suola keskenään. Hienonna nokkonen pieneksi silpuksi ja sekoita joukkoon. Anna lettutaikinan olla puolisen tuntia ja paista letut lettupannulla. 


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Pistetään nokkosesta pesto tulemaan

Kyllä se vaan kesä alkaa antaa merkkejä saapumisestaan. Linnut laulaa ja sirkat soittaa ja sitä rataa. Se tarkoittaa sitä, että luonnostakin löytyy kaikkea kivaa syötävää. Nokkoset lienevät varmaan jokaiselle tuttuja kasveja, joko hyvässä tai pahassa. En uskoakseni tunne ketään, kuka ei joskus olisi joutunut nokkosten polttamaksi. Nyt niille voi kostaa ja tehdä niistä ruokaa.

Nokkoset ovat parhaimmillaan ollessaan vielä kohtalaisen pieniä. Tuollaiset alle 20 senttiä olevat kasvustot kannattaa ottaa talteen. Myöhemminkin nokkosia voi vielä kerätä tietysti, mutta silloin otetaan vain latvat käyttöön. Nokkosissahan on enemmän esimerkiksi rautaa ja erilaisia vitamiineja kuin vaikkapa pinaatissa, joka on sekin jo melkoinen terveyspommi.

Leikkaa nokkosista varret pois ja kerää lehdet talteen. Ne huuhdellaan vedessä, sillä vaikka ne olisi hankittu puhtailta mailta ja mannuilta, niissä voi silti olla asioita ja elukoita, joita et ruokaasi halua. Huuhtelun jälkeen kiehautetaan vettä, jossa nokkosten annetaan kiehua reilu 5 minuuttia. Keittämisen jälkeen lehdet saavat hienon, mutta kohtalaisen kirkkaan tummanvihreän sävyn. Huuhdo keitetyt lehdet vielä kylmän veden alla.

Ensimmäisenä tästä jalosta raaka-aineesta tehdään pestokastiketta. Sehän käy monen eri asian kanssa, joten tuskin se kauhean kauan jääkaapissa pyörii. Tämä on taas hyvin simppeli tehdä, kun mitään ei tarvitse enää keitellä tai paistaa. Laitetaan vaan ainekset tehosekoittimeen ja annetaan sen laulaa.

Niin ja ne ainekset tietysti... Tarvitaan desi auringonkukan siemeniä, kolme valkosipulinkynttä, kaksi desiä käsiteltyä nokkosta, 2,5 desiä rypsiöljyä ja teelusikallinen suolaa. Nämä kaikki vaan hyvin sekaisin tehosekoittimessa ja pesto on valmista. Se sopii hyvin vaikkapa paahdetun leivän kanssa. 

Kokin ilme syttyi kuin hehkulamppu konsanaan, kun maistoi ensimmäisen lusikallisen valmista pestoa. Oli kuulemma taivaallista. Itse en siinä vaiheessa vielä ollut ehtinyt maistaa, mutta olen kyllä samaa mieltä nyt tätä kirjoittaessa, että maku on hyvä. Tykkään tästä enemmän kuin normaalista pestosta.

Resepti:

1 dl auringonkukansiemeniä
3 valkosipulinkynttä 
2 dl nokkosta
2,5 dl rypsiöljyä
1 tl suolaa

Ryöppää nokkosenlehdet. Sekoita tehosekottimessa nokkoset, auringonkukansiemenet, valkosipulinkynnet, rypsiöljy ja suola. Pesto on valmis nautittavaksi.


torstai 15. toukokuuta 2014

Kievarin kuupano Kokkolasta. Kyllä, luit oikein.

Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että näillä suomalaisilla ruuilla on mitä omituisimpia nimiä. Paikkakuntia, luonnonkohteita ja muita vastaavia jos yhtään pitää esimerkkinä, niin se, että sama teema jatkuu ruuissa on loogista. Kyllä sitä silti kuitenkin katsoo kahteen kertaan, kun vastaan tulee kievarin kuupano. Kyseessä on siis ruokalaji Kokkolan alueelta, joka bongattiin Jaakko Kolmosen Suomen Pitäjäruoat -kirjasta. 

Tämä ruokalaji ei ole turhan monimutkainen ja vaikuttaakin todella hyvältä kotiruualta, joten mikäs siinä. Kokeillaan. Nimen historia jää vähän mietityttämään, mutta taitaa jäädä selvittämättä, sillä internet ei ainakaan vastauksia antanut. Jos joku tietää tarkempaa faktaa, niin kertokaa ihmeessä; minua nimittäin kiinnostaa.

Kunnon kuupanoa varten tarvitaan perunoita (perunasosetta tarkemmin sanottuna), siansivua, naudanlapaa, sipulia, maustepippureita, herneitä ja suolaa. Ihan vähän poikettiin reseptistä siinä mielessä, että nautaa ei mukaan otettu ja siankylki oli savustettua. Niin ja perunasoseeseen laitettiin maitoa.


Alusta kun lähdetään, niin jauhoisia perunoita tarvitaan noin 1,3 kiloa. Kun ne kuoritaan, niin painosta lähtee pois noin 300 grammaa. Perunat keitetään kypsiksi ja ne soseutetaan maidon kanssa. Maitoa meni tuollainen kolme desiä, mutta voit itse katsoa minkälaista sosetta haluat. Suolaa vielä puolikas teelusikallinen, niin ei maistu muusi vetiseltä.

Soseuttamisen jälkeen käydään siankyljen kimppuun. Reilu 300 gramman savusiankylki leikataan ohuiksi viipaleiksi ja ruskistetaan paistinpannulla. Samalla rasvalla voidaan paistaa myös kaksi sipulia, jotka ollaan leikattu renkaiksi. Jos lähtee ihan raa'an lihan kanssa tekemään, niin siinä tapauksessa lihoja kannattaa hauduttaa maustepippureiden ja suolan kanssa 20 minuuttia. Pippureiden määräksi sopii kuusi kappaletta.

Kaada perunasose, jonka tulisi vielä olla kuumaa tässä vaiheessa, tarjoiluvadille keoksi. Siihen keskelle tehdään jonkinlaista kuoppaa. Ja yllätys yllätys, haudutetut lihat ja sipulit pippureineen kaadetaan tähän kuoppaan. Koko komeus kruunataan kaatamalla päälle herneitä. Pakasteherneet vain sulatettiin ja kaadettiin päälle, mutta jos on tuoreita, niin ne pitäisi kiehauttaa.

Seuraavaksi seuraa se paras vaihe eli syöminen. Ei tullut yllätyksenä, että perunasose ja siankylki sopivat yhteen. Sipulikaan ei haitannut tippaakaan ja herneet ovat aina maistuneet. Joten oikeastaan kokonaisuus oli mitä mainioin. Simppeliä kotiruokaa, jota ei ole vaikeata valmistaa. Lihapuolesta voisi tosiaan laittaa sekä nautaa että sikaa, mutta tämä tehtiin pelkällä sialla. 200 grammaa kumpaakin olisi hyvä määrä, jos haluaa kahta eri lihaa laittaa. Ja siankyljestä tulee riittävästi rasvaa, joten sitä ei tarvitse perunasoseeseen lisätä.

Resepti:

n. 1 l perunasosetta (1,3 kg perunaa, 3 dl maitoa, 0,5 tl suolaa)
300 g siansivua
2 sipulia
6 maustepippuria
1 dl herneitä
suolaa


Kuori ja keitä perunat ja tee niistä sosetta. Ruskista lihaviipaleet pannulla ja lisää sipulirenkaat ja mausteet samalla pannulle vähän myöhemmin. Hauduta tarpeen vaatiesssa. Kaada perunasose vadille ja kaiva sen keskelle kuoppa. Kaada liha-sipuliseos kuoppaan ja koristele herneillä.



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Sacherkakkua suklaan ystäville

Äitienpäivä toimii tällä kertaa hyvänä syynä tehdä kakkua. Ei sillä, että siihen erityisesti tarvitsisi jonkun hyvän syyn. Aina voi tehdä kakkua. Mutta tosiaan, nyt voi kokeilla vaikka Sacherkakkua. Tämä Wienistä lähtöisin oleva kakku on varmasti mieluinen melkein kaikille.

Kakkua varten pitää verottaa omaa suklaavarastoaan jos sellainen on. Tai sitten vaan astella kauppaan ostamaan suklaata. Sekään ei koskaan voi olla väärin. Taloussuklaata siis tarvitaan yhteensä tuollainen 350 grammaa. Muita ainesosia ovat voi, sokeri, kananmunat, vehnäjauhot, leivinjauhe, kerma sekä tietysti aprikoosihillo tai -marmeladi.

Taikina aloitetaan sulattamalla kattilassa 200 grammaa suklaata ja 200 grammaa voita. Käytä alhaista lämpötilaa sulattamiseen. Samalla voikin vaahdottaa neljä kananmunaa kahden sokeridesin kanssa kovaksi vaahdoksi. Yleiskone on tässä taas hyödyllinen. Valmiiseen sokerimunavaahtoon lisätään siivilän kautta kaksi ja puoli desiä vehnäjauhoja, joiden sekaan on lisätty teelusikallinen leivinjauhetta. Älä kuitenkaan sekoita enää tässä vaiheessa seosta koneella, vaan kääntele jauhot sekaan. Hieman jäähtynyt voi-suklaaseos lusikoidaan myös sekaan ja sekoitetaan hyvin.

Valmis taikina kaadetaan voideltuun ja korppujauhoilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Muista valita sopivankokoinen vuoka, n. 24 senttinen halkaisijaltaan toimii esimerkiksi hyvin, jotta taikina mahtuu hyvin sinne, mutta ei jää liian ohueksi kerrokseksi. Kakku vaan 175-asteiseen uuniin, jossa se saa oleskella noin 30 minuuttia. Sen jälkeen lasketaan lämpötilaa 150:een asteeseen ja annetaan kakun olla siellä vielä toiset puoli tuntia.


Kakun tultua uunista ulos, annetaan sen jäähtyä hetkinen. Tämän jälkeen se kumotaan esimerkiksi leivinpaperille, jonka päälle on ripoteltu sokeria. Anna sen jälkeen kakun jäähtyä kunnolla, jonka jälkeen se leikataan kolmeen osaan. Mieluiten mahdollisimman tasakokoisiksi kerroksiksi.

Jos muistaa vielä näitä aikaisempia reseptejä, missä on tehty viimehetken ryntäyksiä kauppaan etsimään jotakin ainesosaa tai apuvälinettä, niin tämä oli taas yksi niistä kerroista. Kakku kun tuli uunista ulos ja meni parvekkeelle jäähtymään, niin siinä välissä tuli mieleen, että mihinköhän sen sitten laittaa, kun se piti saada ehjänä mukaan, kun kokki oli ottamassa sen mukaan vanhempiensa luokse. Prisma oli vielä auki siinä vaiheessa ja samalla tuli mitattua se, että sinne pääsee kahdeksassa minuutissa. Kakkukupu ja jalallinen kakkualusta mukaan ja kassan kautta takaisin kakun pariin.


Valele alimman kakkukerroksen päälle kerros aprikoosihilloa tai -marmeladia. Asettele seuraava kakkukerros sen päälle tarkasti ja toista hillon valelu myös toisen kerroksen päälle. Päällimmäinen kerros asetellaan jälleen tarkasti päälle ja annetaan asettua hetki. Pieni paino voi olla myös hyvä laittaa kakun päälle, jotta se painautuu tiiviiksi ja tasaiseksi. Alkuperäisessä Sacherkakussa kerroksia on vain kaksi ja aprikoosihilloa tulee keskelle sekä suklaakuorrutteen alle pintaan.


Hetken päästä voidaankin aloittaa kakun kuorruttaminen. Kuorrutetta varten sulatetaan 150 grammaa taloussuklaata ja 30 grammaa voita keskenään. Mikrossahan nuo sulavat ihan sutjakasti (10 sekuntiaa kerrallaan ja sekoitetaan välissä) tai sitten kattilassa. Lisää sulaneen suklaan ja voin sekaan puoli desiä kermaa. Sekoita vielä nämä yhteen ja anna jäähtyä hieman. Kaada kuorrutetta kakun päälle, levitä se tasaisesti ympäri kakkua, niin että myös reunat tulevat kuorrutetuiksi. Laita kakku jääkaappiin, että kuorrute myös jähmettyy paikalleen ja maku paranee. Jos ei ehdi antaa kakun olla yön yli, voi sen syödä hetikin.


Niin taiteellista tunnelmaa ei nyt ollut, että kokki olisi yrittänyt kirjailla päälle Sacher-tekstin suklaalla. Ehkä joku toinen kerta. Kaupasta löytyi myös mansikoita, joten niitä voi myös kakun kanssa nautiskella. Niin ja kermavaahtoa. Siinä on ihan hyvä kokonaisuus äitienpäiväksi ja mihin muuhunkin tilaisuuteen.


Resepti:

200 g voita
200 g taloussuklaata
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Aprikoosimarmeladia


Sulata suklaa ja voi kattilassa miedolla lämmöllä. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Kääntele vaahtoon mukaan vehnäjauho-leivinjauheseos ja lisää mukaan vähän jäähtynyt suklaa-voiseos. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa ensin puoli tuntia ja sen jälkeen 150-asteiseksi jäähtyneessä uunissa toiset puoli tuntia.

Anna kakun jäähtyä hetki ja kumoa se sokeroidulle leivinpaperille. Jäähdytä kunnolla ja leikkaa kolmeksi kakkukerrokseksi. Levitä aprikoosihilloa alimman palan päälle ja asettele sen päälle seuraava kerros. Toista aprikoosin lisäys tämän kerroksen lisäys ja asettele päälle päällimmäinen kerros.

Kuorrute:

150 grammaa suklaata
0,5 desiä kermaa
30 grammaa voita

Sulata suklaa ja voi. Lisää kerma sulaneeseen massaan. Kuorruta kakku päältä ja sivuilta tasaiseksi.

Aprikoosihillo

Edellisestä hillon teosta taitaakin olla jo sen verran aikaa, että nyt tarvitsee tehdä taas. Luumuhillo, appelsiinihillo ja mitä näitä nyt on jääkaapissa ollutkaan. Tällä kertaa vuoron saisi aprikoosihillo. Sille nimittäin on suunnitelmia jatkokäytön osalta.

Hillon tekemisessä noudatetaan aika pitkälti samoja sääntöjä aina. Hedelmiä, sokeria ja vettä. Tällä kertaa kokeillaan kuitenkin uutta niksiä; käytetään kuivatettuja pehmeitä aprikooseja. Ei heti ensimmäisenä tulisi mieleen, että niistä saa hilloa, mutta näin kuitenkin kävi.

Kuivatut aprikoosit, ja mieluiten pehmeät sellaiset, jätetään yön yli veteen lillumaan. Siinä ne kivasti turpoavat ja aamulla näyttävät jo aikalailla normaaleilta aprikooseilta, joskin märiltä sellaisilta.

Aprikoosit pistetään kattilaan keittymään niiden liotusveden ja sokerin kanssa. Vettä oli suunnilleen viisi desiä ja sokeria kaksi. Tunnin verran tässä meni aikaa noin suunnilleen, kunnes hillo oli mallillaan. Lopuksi hilloontuneet aprikoosit survottiin vielä sauvasekoittimella. Kaada valmis hillo hillopurkkiin ja hillo on valmis säilytettäväksi ja käytettäväksi.

Kuuleman mukaan aprikoosihillo sopii hyvin esimerkiksi valkohomejuuston kanssa. Itse en tästä osaa sanoa, sillä valkohomejuusto pysyy pääsääntöisesti poissa omasta elimistöstä. Hillo kuitenkin on hyvää, joten sitä voin nauttia ihan sen kummempia miettimättä.

Resepti:

2 pussia (400 grammaa) kuivattuja pehmeitä aprikooseja
n. 5 dl vettä
2 dl sokeria

Liota kuivatut aprikoosit yön yli. Keitä ne hilloksi käyttämällä niiden omaa liotusvettä ja sokeria. Noin tunnin keittämisen jälkeen hillo alkaa olla valmista. Sauvasekoittimella sen saa vielä tasaiseksi.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Zetor - perinneherkkuja keskellä kaupunkia

Välillä pitää päästä syömään jotain muutakin kuin vain kotiruokaa. Joten siis miksipä ei lähteä ulos syömään... tuota... kotiruokaa. Hetkinen, jokin tässä ei nyt ole aivan loogista. No oli miten oli, nyt jotain muuta kuin kokin tekemää blogiruokaa ja kerrotaan omat mielipiteet nautituista annoksista.

Kohteeksi valikoitui Helsingin keskustassa sijaitseva ravintola Zetor. Sinne on pitänyt mennä jo melkein vuoden ajan, mutta jotenkin näin ei vain ole käynyt. Itse olen kuullut monenkin ystävän puhuvan siitä, joten pakkohan se oli käydä testaamassa. Se, että sinne tuli lähdettyä nyt, oli aivan sattumankauppaa. Yksi ystävä oli kyläilemässä ja keskustassa ollessa iski nälkä ja satunnaisen harhailun jälkeen edessä oli Zetor ja päädyimme ovesta sisään.


Oli kyllä jännittävä hetki astua ovesta sisään, kun melkein ensimmäisenä tulee eteen muovinen lehmä. Paikan sisustus on kuitenkin tosi hurmaava ja se onnistuu vangitsemaan aika hyvin maalaisfiilistä. Seiniltä löytyy vanhoja suksia, vanhoja kylttejä ja merkkejä ja niin edelleen. Pöytä saattaa olla traktorin ympärille taiteiltu ja tuolit saattavat olla monesta eri sarjasta yhdessä pöytäryhmässä. Eli juuri sitä mitä tavallaan odotinkin.

Sitten menu. Hetki siinä meni, kun eteen kannettiin Zetor Uutiset, joka näyttää päällisin puolin vanhalta sanomalehdeltä. Joskin uudenaikaisella paperilla. Mutta kansi vain huijaa ja sisältä löytyvät niin juoma- kuin ruokalistatkin. Ja listathan löytyvät ties kuinka monella kielellä. Nyt muistan kiinan, kreikan sekä tietysti monet vähän tavallisemmat kielet sieltä ainakin. Joten tänne on hyvä viedä ulkomaalaisia tuttaviakin.


Ruokalistalla olisi ollut muutamakin itselle mieluinen vaihtoehto, mutta nyt otin ihan perinteisen linjan ja tilasin "Mammanpojan puhtipullat"; mummon reseptillä tehdyt lihapullat ja perunamuusia. Siihen vielä vähän kasviksia ja kastiketta kans. Kokki valitsi puolestaan blinit parilla eri "täytteellä". Kaverimmekin päätyi lihapulliin ja muusiin.


Nälkä saattoi vaikuttaa ehkä aavistuksen verran lopputuomioon, mutta itse olin erittäin tyytyväinen annokseeni. Se oli todella hyvää ja riittävän iso annos. Muusiin oli upotettu vielä pieni voilampi keskelle, jonne sai dipattua vaikkapa lihapullan paloja. Kokki ei ollut tosin yhtä tyytyväinen blineihinsä, mitä me olimme lihapulliimme, eikä taida ottaa samaa annosta toistamiseen. Kenenkään ei kuitenkaan tarvinnut mennä muualle syömään toista lounasta.

Tykästyin itse kovasti paikkaan ja aion sinne kyllä mennä uudestaankin. Tiedä vaikka silloin kokeilisi pyttipannua tai Levin hullua poroa. Valinnanvaraa jokatapauksessa on.

Onkos muilla kokemuksia kyseisestä ravintolasta? Mitä mieltä olitte?

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Perinteistä Janssonin kiusausta

Janssonin kiusaus jos mikä on varmaan jokaiselle tuttu. Kyllä sitä ainakin koulussa on syöty, jos ei muuten. Se varmasti samalla tarkoittaa taas sitä, että kaikki eivät välttämättä ole sen lähimpiä ystäviä. Ei varmaan tule siis kenellekään yllätyksenä, että itse en ole tämän ruuan läheinen ystävä. Syy löytyy tällä hetkellä pöydältä ja ne lilluvat liemessä; anjovikset. Tai siis kilohailiahan tuossa rasiassa teknisesti ottaen siis on.

Kiusauksen nimi on aina jotenkin huvittanut. Nimestä näkyy löytyvän pariakin erilaista tarinaa, mutta tässäkin lienee kyseessä ruoka, jonka aitoa alkuperää ei välttämättä ole enää ollenkaan tiedossa. Ruotsalainen oopperalaulaja, ruotalainen (mutta Amerikkaan muuttanut) lahkolaissaarnaaja ja ompeluseuralainen ovat ainakin potentiaalisia lähteitä nimen osalta.

Kyseessä on jokatapauksessa melko yksinkertainen ruoka, sillä siihen tarvitaan vain perunoita, anjovista, kermaa ja sipulia. Ja tähän versioon nyt tulee myös kevätsipulia, kun sitä oli pakastettuna. Ihan alkuperäiseen Janssonin kiusaukseen ei tosin taidettukaan laittaa perunaa vaan kananmunaa.

Tarvitset kilon verran kuorittuja perunoita, jotka viipaloidaan tai suikaloidaan. Yksi keskikokoinen sipuli kuutioidaan ja anjovikset otetaan esille. Nämä ainekset ladotaan kerroksittain voideltuun uunivuokaan kevätsipulisilpun kanssa ja päälle kaadetaan puoli litraa kermaa. Uuni pistetään kuumenemaan 200:aan asteeseen ja kiusausta paistetaan noin tunnin verran, kunnes se on kypsää.

Valmis Janssonin kiusaus pulputteli mukavasti uunista tullessaan, joten kuivaa tämä ei ole. Kokki ei voisi olla tyytyväisempi omaan suoritukseensa ja mussutti kolme annosta putkeen. Oma mielipiteeni on se, että kyllä tämä koulussa saadun Janssonin kiusauksen voittaa mennen tulleen. Pakastealtaan perunasipulisekoitus voi houkutella oikomaan mutkissa, mutta käyttämällä itsekäsiteltyä perunaa kiusauksesta saa kyllä paljon paremman. Tämä tosin ei liene yllätys kenellekään. Nyt siis kiusaamaan Janssonia!

Resepti:

1 kg kuorittuja perunoita
2 rasiaa anjovista (250 grammaa)
5 dl kermaa
1 keskikokoinen sipuli
Kevätsipulia

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit