lauantai 23. elokuuta 2014

Lauantailöhöilyä ja kokkiohjelmia

Viikonloppu on kyllä ihan parasta aikaa aina. Etenkin jos se ei ole täynnä kaikenlaisia ohjelmanumeroita ja voi vaan rauhassa olla ja leikkiä laiskiaista. Tosin ei nyt varmaan ole välttämätöntä roikkua jostain puusta pää alaspäin. Viikonloppuisin on kuitenkin hyvä siis avata ihan vaan TV ja ottaa rennosti.

Nykyäänhän näistä ruuanlaitto-ohjelmista ei taatusti ole pulaa. Jos ei joltain kanavalta tule hetkellä kuin hetkellä jonkinlaista ruokaohjelmaa niin ihme on. Tämähän ei ole siis välttämättä huono asia ja niitä tulee aika useinkin katsottua.

MasterChefit ja Top Chefit ovat tietysti hyvinkin takuuvarmoja ohjelmia, jotka viihdyttävät aina. Tällä hetkellä silti ehkä vähän yllättäenkin oma suosikkisarjani on tuo 24Kitchen: Sara Chafak suolasta sahramiin. Jotenkin se on vaan niin rento ja hauska ohjelma. Sara hurmaa omalla persoonallaan, eikä ohjelmasta ole otettu pois kaikkia "mokia". Jos siinä tapahtuu joku ajatuskatkos, niin se on jätetty ohjelmaan ja tämä tekee siitä varmasti jonkin verran lähestyttävämmän. Varmasti ohjelma on syntynyt osittain Saran missijulkisuuden ansiosta, mutta silti tämä ei ole mikään "turha julkkis leikkii kokkia" -tyylinen ohjelma, mikä on positiivinen juttu.

Nälkähän iskee aina näitä katsoessa, joten pitänee tutkia jääkaapin sisältöä. Tämä viikonloppu kun menee maalla, niin blogikokkailut jäävät viikolle. Kumpikin meistä varmaan taas kerää marjoja, sieniä ja kaikkea muuta mahdollista mukaansa. Kätevää tämä, että molemmat ovat kotoisin samoilta alueilta, niin saa helposti myös rahdattua kaikki sotasaaliit mukanaan takaisin omaan keittiöön. Kokki varmasti ainakin etsii taas niitä sieniä ja taisipa mainita myös mahdollisuudesta jauhaa omia jauhoja. Se olisi hienoa.

Nyt kun ruokaohjelmista kuitenkin tuli puhuttua, niin mitkä ohjelmat ovat (tai ovat olleet) teidän suosikkejanne?

4 kommenttia:

  1. Australian Masterchef on suurin suosikkini ja siitä alkaakin ensi viikolla viides kausi. Se on massiivinen ohjelma yli 60 osan pituudellaan. Pitää vaan varoa kurkkimasta voittajaa mistään, sillä tämä meillä nyt esitettävä kausi on pari vuotta vanha.

    Pidän myös Nigel Slaterin sarjoista, hänen verkkainen tyylinsä tehdä yksinkertaista ruokaa vetoaa minuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidän myös juuri tuosta Australian MasterChefistä eniten juuri tuon sen massiivisuuden vuoksi. Siihen ohjelmaan on todellakin panostettu. Tuo viime kevään ja talven aikana (muistaakseni) esitetty kausi oli ehkä suosikkini näistä toistaiseksi meidän TV:stämme esitetyistä.

      Poista
  2. Australian MasterChef on minunkin suosikkini. Olen katsonut kaikki kaudet, ja osallistujat ovat vuosi vuodelta taitavampia. Tänä vuonna Australiassa esitetyllä kaudella, olisikohan kuudes kausi ollut kyseessä, kilpailijat olivat aivan käsittämättömän taitavia jo heti kilpailun alkukarsinnassa. (Tämä ei toivottavasti pilannut keneltäkään katselunautintoa. :))

    USA:n MasterChefistä en pidä yhtään. Se on jotenkin niin mahtipontista show-meininkiä, että oikein pahaa tekee. Suomi-versio taas on hyvin kotikutoinen ja liian lyhyt, jotta jotain oikeaa kehittymistä osallistujissa ehtisi näkemään. Tai siis kehittyväthän he, toki, mutta kun vertaa vaikka siihen Australian MasterChefiin, niin ei Suomen finaalissa olla vielä kauhean pitkälle päästy tekniikoiden ja visuaalisuuden suhteen.

    Muista ruokaohjelmista tykkään niistä ruotsalaisen Leilan ohjelmista. Jaksot ovat rentoja, asioita tehdään ronskilla otteella, ja tykkään kuunnella Leilan ruotsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Australian versio on kyllä vaan jotenkin paljon parempi kuin muut. Olen ihan samaa mieltä, että Suomen versio on aivan liian lyhyt. Ja Jenkeissä se on tosiaan liikaa showta. Ausseissa se on niin paljon enemmän kuin vaan kilpailu.

      Leilaa on myös tullut vähän seurattua ja osaa kyllä asiansa hänkin. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit