sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Karjalanpaisti; perinnepöydän parhaimmistoa

liharuoka

Karjalanpaisti on niitä ruokia, mikä varmaan kenelle tahansa tulee ensimmäisenä mieleen jos vastaan tulee kysymys Suomalaisista perinneruuista. Logiikka sen nimessä on jälleen pettämätön ja nimensäsä mukaisesti se on lähtöisin Karjalan suunnalta. Sen helppoudesta huolimatta sitä ei kyllä kovinkaan usein tule tehtyä ja tämä varmaan pätee aika monessakin keittiössä. Nopea ruokahan tämä ei suinkaan ole.

perinneruoka karjalasta

Itse karjalanpaistihan koostuu lähes pelkästään erilaisista kuutioiduista lihoista. Liha voi siis olla nautaa, sikaa tai lammasta eri yhdistelminä. Veden, pippurin ja suolan lisäksi ei tarvita välttämättä yhtään mitään muuta.

perintestä ruokaa karjalastaTätä karjalanpaistia varten hankittiin 300 grammaa rasvaista porsaan lihaa ja 600 grammaa nautaa. Lammas valitettavasti ei päässyt tällä kertaa pirskeisiin mukaan. Ideaalitilanteessa kaikkia lihalaatuja olisi sama määrä eli 1/3 nautaa, 1/3 porsasta ja 1/3 lammasta. Lihat pilkotaan kuutioiksi ja laitetaan kannelliseen pataan. Lisää lihat, suola ja pippuri kerroksittain pataan ja kaada sen jälkeen vettä perään niin, että lihat peittyvät täysin. Pata laitetaan uuniin 150:een asteeseen kolmeksi tunniksi hautumaan. Tämän jälkeen uunin voi sammuttaa, mutta padan voi hyvinkin jättää vielä uuniin jälkilämmölle. Vaihtoehtoisesti paistin voi jättää koko yön yli hautumaan 80:een asteeseen.

karjalainen pataruoka
Karjalanpaistin kanssa sopivat hyvin keitetyt perunat, mutta muuta ei välttämättä edes tarvitse. Päälle voi vielä hienontaa vähän persiljaa, niin annos on valmis nautittavaksi.

Resepti: 


300 g porsaanlihaa
600 g naudanlihaa
Vettä
Suolaa
Maustepippuria

Kuutioi lihat ja laita pataan kerroksittain suolan ja pippureiden kera. Kaada päälle vettä, niin että lihat peittyvät. Laita 150-asteiseen uuniin kolmeksi tunniksi. Voit antaa hautua tämän jälkeen yönkin yli 80:essä asteessa. Lisää hienonnettua persiljaa. Tarjoile vaikka keitettyjen perunoiden kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit