tiistai 4. helmikuuta 2014

Runebergin torttu; erittäin maukas klassikkoherkku

perinteinen runebergin torttu

Nyt on niin klassikkoleivos, että ei mitään rajaa. Kunnon reseptin etsiminen olikin sitten vähän vähemmän klassista. Netti ja kirjat ovat pullollaan jos jonkinlaista ohjetta ja keskustelupalstat ovat täynnä taistoja siitä, mikä niistä on aito ja alkuperäinen. Tuntuu siltä, että tuo ihan alkuperäinen ei ihan noin vain löydykään ja kaikki reseptit ovat jonkinlaisia variaatioita. Joten variotaatio tästäkin siis tulee.

Leivoksella on pitkät perinteet ja nimensä se on tietysti saanut Johan Ludvig Runebergilta, joka pyysi vaimoaan Fredrikaa loihtimaan jotain hyvää. Kaapissa olleista aineksista sai mitä ilmeisimmin aikaiseksi kyseisen tortun ja loppu on historiaa. 

runebergin torttuohje



Aloitetaanpa valmistelut. Murskaa puoli desiä pipareita ja puoli desiä hapankorppuja hienoksi jauhoksi. Sekoita mukaan puoli desiä mannasuurimoita ja desi korppujauhoja. Mantelirouhe kohtaa saman murskaavan kohtalon ja sitäkin voi pyörittää tehosekoittimessa. Tai sitten ostaa vain suoraan mantelijauhoja. Me nyt kokeilemme tällaista versiota. Eli siis kaikki yhteen vaan ja kunnolla soseeksi tai jauhoksi.

Useissa ohjeissa kehotetaan käyttämään mantelijauhoja, mutta rouheen jauhaminen itse tuo itseasiassa vähän uusia ulottuvuuksia. Rouheessa nimittäin on vielä kuorta paikallaan. Koostumuksestakaan ei tule aivan yhtä sileää, kuin valmiin jauhon. Lisäksi mannasuurimoiden lisääminen voi olla vähän eksoottinen asia, mutta miksipä ei.


Sekoita tämä jauhoseos vielä yhteen vehnäjauhojen kanssa. Lisää leivinjauhe ja kardemumma myös seokseen. Näin kaikki kuiva-ainekset ovatkin sitten kasassa.

Seuraavaksi päästäänkin vatkaamaan yhteen 200 grammaa voita ja pari desiä sokeria. Kun sokeri ja voi ovat kuohkeutuneet vaahdoksi, voit lisätä tipan karvasmanteliöljyä. Se on sitten melko voimakasta, että ei ole suositeltavaa lorauttaa enempää. Tässä versiossa ei kyllä karvasmantelia käytetty, sillä kaupasta ei löytynyt sitä. Jokunen muukin on ilmeisesti käynyt ostoksilla.

Lisää kaksi kananmunaa yksi kerrallaan. Sekoita siis vaahto hyvin ennen toisen kananmunan lisäämistä ja jatka sekoittamista taas sen jälkeen, kunnes vaahto on hyvin sekaisin. Tai siis sekoittunut.


Kun vaahto on valmis, kaadetaan kuivat aineet mukaan ja sekoitetaan yhteen. Lisää vielä puoli teelusikallista appelsiininkuorta seokseen ja valmista on siltä osin.


Taikinasta tulee aika paksua, joten seuraava vaihe riippuu ihan omasta mukavuudenhalusta ja viitseliäisyydestä. Taikinan voi nimittäin pursottaa pursotinpussin kautta voideltuihin vuokiin tai lusikoida sinne. Pursottamalla se tietysti levittyy tasaisemmin. Perfektionistikokki loogisesti turvautuu pursottimeen ja taikinan pursottaminen toimii ihan hyvin käsitreeninä. Pursota vuuat vain puolilleen, sillä leivos kyllä kohoaa vielä uunissa.

Kun taikina on jo vuuassa, niin voit painaa siihen keskelle noin sentin syvyisen reiän, johon lisätään vadelmahilloa. Tällä tavoin vadelmahillon maun saa paremmin koko torttuun. Täällä nyt jäi tämä vaihe väliin, aika pitkälti ihan vain unohduksen vuoksi.

Vuokaan sopi nyt vain kuusi torttua, joten loput tehtiin muffinssivuokiin. Lopputaikinasta saisi kyllä tehtyä vaikka hieman kakkumaisenkin version. Runebergin torttukakku ei kuulostaisi itseasiassa ollenkaan huonolta idealta. Mutta tosiaan, muffinssivuuat käyvät mainiosti myös.

Torttuja paistetaan 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Näistä isommat vaativat vielä viitisen lisäminuuttia uuniaikaa. Tämän jälkeen Runebergin torttujen annetaankin jäähtyä kostuttamista ja kuorruttamista varten. Parvekkeelle siis vaan viilenemään.

Torttujen kostuttamista varten tarvitaan arrakinmakuista punssia. Sitä saa Alkosta ja valikoimaa ei ainakaan lähimmässä Alkossa ihan hirveästi ollut, joten valinta oli helppo. Sekoita desi punssia ja desi vettä keskenään. Upota tortut yksi kerrallaan punssiin ja nosta pois. Torttu hörppää aika hyvin sitä nestettä. Jos sitä on kokin maisteluilta vielä jäänyt, niin loput voi lusikoida vaikka torttujen päälle.

runebergin torttu kostuttaminen

Lopuksi laitetaan jokaisen tortun päälle vielä vadelmahilloa nokare sekä tietysti tomusokerista tehtyä kuorrutetta. Tässä versiossa kuorrute tehtiin tomusokerista ja appelsiinin mehusta. Ota siis kaksi desiä tomusokeria ja lisää appelsiinimehua tilkka. Sekoita lusikalla reippaasti ja lisää appelsiinin mehua, mikäli tarvitsee. Kuorrutteen pitäisi olla tarpeeksi jämäkkää, mutta silti pursotettavaa.

runebergin torttu klassikko


itsetehty runebergin torttu

Resepti:  

(8 isoa tai 12 pientä torttua)

200 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl mantelirouhetta
2,5 desiä "mausteseosta" (05 dl piparkakkumurskaa, 0,5 dl mannasuurimoa ja 0,5 hapankorppumurskaa ja 1 dl korppujauhoja)
2 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl kardemummaa
Appelsiininkuorta

Kuorrutus

2 dl tomusokeria
Appelsiinin mehua

Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmunat yksi kerrallaan yhä vatkaten. Murskaa piparkakut, hapankorput tehosekoittimella jauhoksi. Sekoita korppujauhojen ja mannasuurimoiden kanssa. Jauha myös mantelirouhe jauhoksi. Sekoita keskenään ja lisää leivinjauhe, kardemumma  ja vehnäjauhot. Raasta appelsiininkuorta sekaan. Pursota tai lusikoi voideltuihin vuokiin. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä. Kostuta tortut punssi-vesiseoksella. Laita päälle nokare hilloa ja pursota hillon ympärille tomusokerikuorrutetta.

4 kommenttia:

  1. Sul on jääny mainostarrat astioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai Iittala-merkki? Siinähän tuo on ollut varmaan viimeiset 7-8 vuotta. :)

      Poista
  2. Miksei jotkut tajua ottaa niitä pois???

    VastaaPoista
  3. Miksi puuttua epäolennaisuuksiin, kun joku on tehnyt noin hieno. Ja perusteellisen ohjeen kuvineen?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit