lauantai 11. tammikuuta 2014

Maa-artisokkakeitto ja kuorittavaa riittää

Maa-artisokkakeitto ei ole nykyään välttämättä mikään kaikkien tuntema kotiruoka, mutta maa-artisokat ovat silti rantautuneet paljon ennen perunaa Suomeenkin. Perunan tultua maa-artisokkien menestys heikkeni, sillä peruna taisi olla vähän helpompi käytettävyydeltään. Lisäksi se ilmeisesti säilyy pitempään, kuin maa-artisokka.


Kilosta kuorimattomia maa-artisokkia jäi vain 700 grammaa, kun ne on kuorittu. Nämä maa-artisokat eivät välttämättä olleet ihan siitä parhaimmasta päästä, että vähemmälläkin hävikillä voi päästä. Kun kuorit maa-artisokkia, niin laita ne sitä mukaa kylmään veteen, tai muuten ne tummuvat. Vähän niin kuin perunat. Pilko ne melko pieniksi ja pistä seuraavaksi palasiksi myös salottisipuli tai kaksi (koosta riippuen) ja valkosipulinkynsi. Salottisipuli on maultaan miedompi kuin perussipuli.

Kuullota pilkotut maa-artisokat, sipulit ja valkosipuli kevyesti paistinpannulla voin kera. Kokki oli niin innolla haistelemassa pannusta lähteviä tuoksuja, että läväytti naamansa liesituulettimen lasiin. Innokkuus lienee kuitenkin hyvä asia... Älä kuitenkaan siis ala ruskistaa maa-artisokkia ja muita vaan kyse on todellakin vain kevyestä kuullottamisesta.


Kuullottamisen jälkeen voit kipata pannun kattilaan, jossa odottelee puoli litraa kasvislientä. Se voi olla siis itse alusta tehtyä tai sitten kasvisliemikuutiosta tai vastaavasta. Lisää paistinpannulle tämän jälkeen desi vettä, huuhdo sitä vähän ja kaada vesi myös kattilaan. Kansi vielä kattilan päälle ja anna hautua kunnes maa-artisokat ovat pehmenneet.

Keiton hautuessa kattilassa voit erotella kananmunasta keltuaisen. Kokki rupesi jo sen verran pilkkua viilaamaan, että erotti vielä keltuaisen kuoretkin ja vain keltuaisen sisältö pääsi mukaan. Sekoita keltuainen ja kaksi desiä kermaa keskenään. Ei sen kummemmin tarvitse vatkata, kunhan ne vain sekoittuvat keskenään.

Soseutusvaiheessa voit lisätä vielä vettä sen mukaan, miltä itsestäsi niin tuntuu. Soseutuksen jälkeen voit lisätä kerma-keltuaisseoksen keittoon ja sekoittaa sen joukkoon. Nyt puuttuvat enää mausteet, joten lisää teelusikallinen sokeria, puolikas suolaa, hyppysellinen valkopippuria ja ripaus muskottipähkinää. Näillä pitäisi tulla ihan hyvä keitto. Tarjoiltaessa voit ripotella keiton päälle muutaman tipan tryffeliöljyä, jos sellaista kaapista löytyy.

Sen tässä huomasi, että siihen on varmaan syynsä, minkä takia lähes kaikissa muissa netistä löytyvissä ohjeissa on laitettu keittoon myös perunaa. Sillä taitaa yleisesti olla ihan taloudellisiakin syitä, sillä artisokat pelkästään eivät ole siitä halvimmasta päästä. Mutta maa-artisokkien maku tulee nyt vahvemmin esiin ja se ei välttämättä miellytä kaikkia. Ei siis mikään ylitsepääsemätön maku ole todellakaan kyseessä, mutta ihan tunnisteva sellainen. Itseäni se ei haitannut vaikka olenkin nirso.

Resepti:

(8 annosta)

700 g kuorittuja maa-artisokkia
1 keskikokoinen salottisipuli tai kaksi pientä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl voita
0,5 l kasvislientä (tai 0,5 l vettä ja kasvisliemikuutio)
2 dl vettä
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
hyppysellinen valkopippuria
ripaus muskottipähkinää

Kuori maa-artisokat ja pilko ne palasiksi. Silppua myös salottisipuli ja valkosipulinkynsi. Kuullota kaikki voin kera paistinpannulla ja kaada kattilaan, jossa on puolisen litraa kasvislientä. Huuhdo paistinpannu pienellä vesimäärällä ja kaada kattilaan. Hauduta, kunnes maa-artisokat ovat pehmenneet. Soseuta ja lisää keskenään sekoitettu kerma ja kananmunan keltuainen soseeseen. Sekoita ja.lisää vettä tarvittaessa. Mausta.

4 kommenttia:

  1. No ittekkin tätä kuorimista manailin kunnes viisaammat antoivat ymmärtää ettei tarvitse kuoria! Ja tuli vieläkin herkumpaa jos mahdollista.
    Jos sallitte;
    http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.fi/2012/12/taivaallista-maa-artisokkakeittoa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin tervetullut vinkki! :) Kiitoksia tästä.

      Poista
  2. Maa-artisokan ovat hienon makuisia, mutta se kuoriminen - sen jättäisin kyllä mieluusti jollekulle toiselle. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Edellinen kommentoija onneksi ilmoitti, että niitä ei ole aivan pakko välttämättä kuoria. Joten tästä saattaa olla apua. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit