keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Pistetään nokkosesta pesto tulemaan

Kyllä se vaan kesä alkaa antaa merkkejä saapumisestaan. Linnut laulaa ja sirkat soittaa ja sitä rataa. Se tarkoittaa sitä, että luonnostakin löytyy kaikkea kivaa syötävää. Nokkoset lienevät varmaan jokaiselle tuttuja kasveja, joko hyvässä tai pahassa. En uskoakseni tunne ketään, kuka ei joskus olisi joutunut nokkosten polttamaksi. Nyt niille voi kostaa ja tehdä niistä ruokaa.

Nokkoset ovat parhaimmillaan ollessaan vielä kohtalaisen pieniä. Tuollaiset alle 20 senttiä olevat kasvustot kannattaa ottaa talteen. Myöhemminkin nokkosia voi vielä kerätä tietysti, mutta silloin otetaan vain latvat käyttöön. Nokkosissahan on enemmän esimerkiksi rautaa ja erilaisia vitamiineja kuin vaikkapa pinaatissa, joka on sekin jo melkoinen terveyspommi.

Leikkaa nokkosista varret pois ja kerää lehdet talteen. Ne huuhdellaan vedessä, sillä vaikka ne olisi hankittu puhtailta mailta ja mannuilta, niissä voi silti olla asioita ja elukoita, joita et ruokaasi halua. Huuhtelun jälkeen kiehautetaan vettä, jossa nokkosten annetaan kiehua reilu 5 minuuttia. Keittämisen jälkeen lehdet saavat hienon, mutta kohtalaisen kirkkaan tummanvihreän sävyn. Huuhdo keitetyt lehdet vielä kylmän veden alla.

Ensimmäisenä tästä jalosta raaka-aineesta tehdään pestokastiketta. Sehän käy monen eri asian kanssa, joten tuskin se kauhean kauan jääkaapissa pyörii. Tämä on taas hyvin simppeli tehdä, kun mitään ei tarvitse enää keitellä tai paistaa. Laitetaan vaan ainekset tehosekoittimeen ja annetaan sen laulaa.

Niin ja ne ainekset tietysti... Tarvitaan desi auringonkukan siemeniä, kolme valkosipulinkynttä, kaksi desiä käsiteltyä nokkosta, 2,5 desiä rypsiöljyä ja teelusikallinen suolaa. Nämä kaikki vaan hyvin sekaisin tehosekoittimessa ja pesto on valmista. Se sopii hyvin vaikkapa paahdetun leivän kanssa. 

Kokin ilme syttyi kuin hehkulamppu konsanaan, kun maistoi ensimmäisen lusikallisen valmista pestoa. Oli kuulemma taivaallista. Itse en siinä vaiheessa vielä ollut ehtinyt maistaa, mutta olen kyllä samaa mieltä nyt tätä kirjoittaessa, että maku on hyvä. Tykkään tästä enemmän kuin normaalista pestosta.

Resepti:

1 dl auringonkukansiemeniä
3 valkosipulinkynttä 
2 dl nokkosta
2,5 dl rypsiöljyä
1 tl suolaa

Ryöppää nokkosenlehdet. Sekoita tehosekottimessa nokkoset, auringonkukansiemenet, valkosipulinkynnet, rypsiöljy ja suola. Pesto on valmis nautittavaksi.


3 kommenttia:

  1. Eilen kokeilin tätä ja oli kyllä hyvää! Aluksi säikähdin vähän tuota valkosipulin määrää, että kuinka poltelee, mutta letut tahi leipä kyllä taittaa mukavasti liikaa valkosipulisuutta alas. Hyvä pojat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan pelkästään jos tuota nauttisi, niin sitten olisi mullekin liikaa valkosipulia, mutta tosiaan leivän tai lettujen kanssa ei ole minkäänlaista ongelmaa. :) Ja pastan kanssa maistui hyvin myös.

      Poista
  2. On kyllä todella hyvää. Nuorista pienistä lehdistä tehdystä pestosta olen saanut parhaan lopputuloksen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit