keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Zetor - perinneherkkuja keskellä kaupunkia

Välillä pitää päästä syömään jotain muutakin kuin vain kotiruokaa. Joten siis miksipä ei lähteä ulos syömään... tuota... kotiruokaa. Hetkinen, jokin tässä ei nyt ole aivan loogista. No oli miten oli, nyt jotain muuta kuin kokin tekemää blogiruokaa ja kerrotaan omat mielipiteet nautituista annoksista.

Kohteeksi valikoitui Helsingin keskustassa sijaitseva ravintola Zetor. Sinne on pitänyt mennä jo melkein vuoden ajan, mutta jotenkin näin ei vain ole käynyt. Itse olen kuullut monenkin ystävän puhuvan siitä, joten pakkohan se oli käydä testaamassa. Se, että sinne tuli lähdettyä nyt, oli aivan sattumankauppaa. Yksi ystävä oli kyläilemässä ja keskustassa ollessa iski nälkä ja satunnaisen harhailun jälkeen edessä oli Zetor ja päädyimme ovesta sisään.


Oli kyllä jännittävä hetki astua ovesta sisään, kun melkein ensimmäisenä tulee eteen muovinen lehmä. Paikan sisustus on kuitenkin tosi hurmaava ja se onnistuu vangitsemaan aika hyvin maalaisfiilistä. Seiniltä löytyy vanhoja suksia, vanhoja kylttejä ja merkkejä ja niin edelleen. Pöytä saattaa olla traktorin ympärille taiteiltu ja tuolit saattavat olla monesta eri sarjasta yhdessä pöytäryhmässä. Eli juuri sitä mitä tavallaan odotinkin.

Sitten menu. Hetki siinä meni, kun eteen kannettiin Zetor Uutiset, joka näyttää päällisin puolin vanhalta sanomalehdeltä. Joskin uudenaikaisella paperilla. Mutta kansi vain huijaa ja sisältä löytyvät niin juoma- kuin ruokalistatkin. Ja listathan löytyvät ties kuinka monella kielellä. Nyt muistan kiinan, kreikan sekä tietysti monet vähän tavallisemmat kielet sieltä ainakin. Joten tänne on hyvä viedä ulkomaalaisia tuttaviakin.


Ruokalistalla olisi ollut muutamakin itselle mieluinen vaihtoehto, mutta nyt otin ihan perinteisen linjan ja tilasin "Mammanpojan puhtipullat"; mummon reseptillä tehdyt lihapullat ja perunamuusia. Siihen vielä vähän kasviksia ja kastiketta kans. Kokki valitsi puolestaan blinit parilla eri "täytteellä". Kaverimmekin päätyi lihapulliin ja muusiin.


Nälkä saattoi vaikuttaa ehkä aavistuksen verran lopputuomioon, mutta itse olin erittäin tyytyväinen annokseeni. Se oli todella hyvää ja riittävän iso annos. Muusiin oli upotettu vielä pieni voilampi keskelle, jonne sai dipattua vaikkapa lihapullan paloja. Kokki ei ollut tosin yhtä tyytyväinen blineihinsä, mitä me olimme lihapulliimme, eikä taida ottaa samaa annosta toistamiseen. Kenenkään ei kuitenkaan tarvinnut mennä muualle syömään toista lounasta.

Tykästyin itse kovasti paikkaan ja aion sinne kyllä mennä uudestaankin. Tiedä vaikka silloin kokeilisi pyttipannua tai Levin hullua poroa. Valinnanvaraa jokatapauksessa on.

Onkos muilla kokemuksia kyseisestä ravintolasta? Mitä mieltä olitte?

1 kommentti:

  1. Ah, Zetor! Valitettavasti en asu Suomessa, mutta olen Zetoriin jo kuskannut monenmonta ulkomaalaista vierailijaa, kun sieltä lyötyy sekä suomalaista hulluutta ja hyvää ruokaa! En ole kertaakaan pettynyt ruokaan, ja ehdoton suosikki on noi lihapullat. Kiva kuulla että on vieläkin hyvä paikka käydä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit