sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Perinteistä Janssonin kiusausta

Janssonin kiusaus jos mikä on varmaan jokaiselle tuttu. Kyllä sitä ainakin koulussa on syöty, jos ei muuten. Se varmasti samalla tarkoittaa taas sitä, että kaikki eivät välttämättä ole sen lähimpiä ystäviä. Ei varmaan tule siis kenellekään yllätyksenä, että itse en ole tämän ruuan läheinen ystävä. Syy löytyy tällä hetkellä pöydältä ja ne lilluvat liemessä; anjovikset. Tai siis kilohailiahan tuossa rasiassa teknisesti ottaen siis on.

Kiusauksen nimi on aina jotenkin huvittanut. Nimestä näkyy löytyvän pariakin erilaista tarinaa, mutta tässäkin lienee kyseessä ruoka, jonka aitoa alkuperää ei välttämättä ole enää ollenkaan tiedossa. Ruotsalainen oopperalaulaja, ruotalainen (mutta Amerikkaan muuttanut) lahkolaissaarnaaja ja ompeluseuralainen ovat ainakin potentiaalisia lähteitä nimen osalta.

Kyseessä on jokatapauksessa melko yksinkertainen ruoka, sillä siihen tarvitaan vain perunoita, anjovista, kermaa ja sipulia. Ja tähän versioon nyt tulee myös kevätsipulia, kun sitä oli pakastettuna. Ihan alkuperäiseen Janssonin kiusaukseen ei tosin taidettukaan laittaa perunaa vaan kananmunaa.

Tarvitset kilon verran kuorittuja perunoita, jotka viipaloidaan tai suikaloidaan. Yksi keskikokoinen sipuli kuutioidaan ja anjovikset otetaan esille. Nämä ainekset ladotaan kerroksittain voideltuun uunivuokaan kevätsipulisilpun kanssa ja päälle kaadetaan puoli litraa kermaa. Uuni pistetään kuumenemaan 200:aan asteeseen ja kiusausta paistetaan noin tunnin verran, kunnes se on kypsää.

Valmis Janssonin kiusaus pulputteli mukavasti uunista tullessaan, joten kuivaa tämä ei ole. Kokki ei voisi olla tyytyväisempi omaan suoritukseensa ja mussutti kolme annosta putkeen. Oma mielipiteeni on se, että kyllä tämä koulussa saadun Janssonin kiusauksen voittaa mennen tulleen. Pakastealtaan perunasipulisekoitus voi houkutella oikomaan mutkissa, mutta käyttämällä itsekäsiteltyä perunaa kiusauksesta saa kyllä paljon paremman. Tämä tosin ei liene yllätys kenellekään. Nyt siis kiusaamaan Janssonia!

Resepti:

1 kg kuorittuja perunoita
2 rasiaa anjovista (250 grammaa)
5 dl kermaa
1 keskikokoinen sipuli
Kevätsipulia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit