keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kampanisut; ei hiustenhoitoon


Kampanisut ovat taas sellainen perinteinen leivonnainen, että varmaan kaikki ovat kuulleet sen nimen, mutta sen kummemmin historiaa kyseisestä leivonnaisesta ei varmaan monellakaan ole tiedossaan. Ei sillä, pikainen katsaus internetin ihmeelliseen maailmaan ei ihan hirveästi tuonut lisävaloa tähän aiheeseen. Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin lapin suunnalta lähtöisin oleva leivonnainen, joka on kyllä levinnyt muuallekin Suomeen. Kahvin kanssa kuitenkin hyvin yleinen tarjottava ja sellaisenaan se ei ainakaan ole mikään ylimakea vaihtoehto. Nisuissa on toki jonkin verran eroa riippuen siitä, missäpäin lappia on.

Kampanisujen tekoon tarvitset 650 grammaa jauhoja, 250 grammaa voita, 200 grammaa kermaviiliä, 2 desiä sokeria, 1 kananmuna ja 1 teelusikallinen soodaa. Voin tarvitsisi olla huoneenlämpöistä, eli ota se hyvissä ajoin jääkaapista ulos tai auta asiaa hieman mikroaaltouunilla.


Sekoita voi ja sokeri keskenään ja tee sama kermaviilille ja soodalle. Kun sokeri on sekoitettu voin kanssa, lisää kermaviili-sooda seos ja kananmuna ja sekoita taas. Lopuksi vielä jauhot sekaan ja taas kerran sekoitetaan. Taikinaa ei kuitenkaan saa vaivata vaan se tulee vain sekoittaa tasaiseksi. Laita taikina noin puoleksi tunniksi jääkaappiin viilentymään.



Laita taikina leivonta-alustalle, jolle on levitettynä ohut kerros jauhoja. Kaulitse taikina noin sentin paksuiseksi levyksi ja leikkaa siitä noin 4x8 sentin kokoisia paloja. Esimerkiksi pizzaleikkuri toimii vallan hyvin tässä apuna. Tee vielä jokaiseen nisuun viiltoja, jotta niihin saadaan se "kampa" aikaiseksi. 3 tai 5 sakaraa taitavat olla ne yleisimmät mallit.





Kampanisut eivät välttämättä tarvitse minkäänlaista käsittelyä, mutta niihin saa silti lisää makeutta (jos sellaisesta tykkää) valelemalla ne kevyesti vedellä ja ripottelemalla päälle esimerkiksi raesokeria tai kanelisokerisekoitusta. Paista kampanisuja 250:ssa asteessa seitsemisen minuuttia, kunnes niissä on kaunis ruskahtava väri pinnassa.


Resepti: 


650 g vehnäjauhoja
250 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
2 dl kermaviiliä
1 tl ruokasoodaa
1 kananmuna

Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään. Sekoita myös kermaviili ja ruokasooda keskenään, jonka jälkeen lisää seos voi-sokeriseokseen ja sekoita yhteen. Lisää kananmuna ja tämän jälkeen jauhot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa. Kaulitse noin sentin paksuiseksi levyksi, josta leikkaat 4x8 cm kokoisia palasia. Tee kammat leikkaamalla taikinaan viillot. Valele kevyesti vedellä ja lisää raesokeri tai muu vastaava. Paista 250:ssa asteessa n. 7 minuuttia.

3 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä kampanisuja, oikeastaan täydellisiä mielestäni!

    Löysin bloginne Raision kilpailun kautta (ONNEA!) ja kerrassaan mukava löytö. Hienoa, että pidätte perinteitä yllä ja kokkailette monenlaista ja tosi hauskasti kirjoittaen. Tulen toistekin tänne!

    Kivasti kerrotte blogin alkutaipaleesta ja nimen synnystä. Jos haluaisin käyttää tai näyttää jotain juttujanne kotitaloustunnilla, kuten näitä tosi hienoja kampanisuja, niin bloginimenne loppuosa herättäisi sellaiset hörönaurut, että lopputunti olisi vähän kyseenalainen. Tai ehkä joutuisin poistamaan lapsukaisia tunnilta, kun kuuluisi liikaa kirosanoja :)

    Mukavaa syksyä ja hyviä kokkailuja :)
    t. Hannele Kojo, Omenaminttu-blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hannele. Paljon kiitoksia onnitteluista ja kommentistasi. Olemme molemmat hyvin innoissamme tästä voitosta. Ja mahtavaa kuulla, että kampanisutkin näyttävät siltä miltä niiden kuuluu näyttää.

      Blogin ajatuksena tosiaan on nimenomaan tuoda näitä perinteisiä ruokia ja reseptejä vähän "lähemmäksi" nykykokkaajia. Joten toivottavasti kirjoitustyyli ja blogi auttaa innostamaan jopa niitä kotitaloustuntien nuoria perinneruokia kokeilemaan. Niistäkin kun saa jokainen kuitenkin tehtyä oman versionsa myös. Ja myönnettäköön, tuo blogin nimen loppuosa voisi olla "riskitekijä" tunnin sujumisen kannalta. :) Huomio varmaankin kiinnittyisi siihen ja lopputulosta on paha arvata. :)

      Hyvää syksyn jatkoa sinnekin ja Omenaminttu-blogia tulee myös seurailtua. Kuvat siellä ovat aivan ihania omasta mielestäni.

      Poista
  2. Jo on hyän näköisiä ja varmaan hyviä, menestystä vain leipojille !!!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit