lauantai 14. joulukuuta 2013

Luukku 14: Tikkunekut

Tästä voisi taas tehdä oikein esimerkkijutun siitä, kuinka etukäteen asioiden ajattelu ja suunnittelu helpottaa elämää huomattavasti. Nekut sinänsä eivät varmasti ole mikään maailman vaikein asia, mutta niiden muottien aikaansaaminen voi osottautua yllättävänkin haastavaksi. Niiden muotoilu leivinpaperista ei ollut ongelma, mutta ne on hyvä saada pysymään myös koossa. Esimerkiksi teippihän ei ota sitten kiinni yhtään ja nuppineuloja ei ollut. Loppujen lopuksi muutaman McGyver-tyylisen kokeilun jälkeen liima osoittautui toimivimmaksi vaihtoehdoksi.

Olisi hienoa ajatella, että tästä ottaa opikseen ja seuraavilla kerroilla taas ajattelee asioita etukäteen, mutta näin tuskin käy. Joten siis nekkujen tekoon. Aloitetaan keittämällä kerma, sokeri ja siirappi keskenään. Lisää mukaan vielä 1/4 teelusikallista suolaa tasapainottamaan kokonaisuutta. Muista hämmentää koko ajan, ettei seos vaan pääse palamaan pohjaan. Jossain taidettiin mainita, että seos saisi kuumentua jopa 120 asteiseksi, mutta mikäli ei ole lämpömittaria käytettävissä, on tuota hankalahko tarkkailla ihan asteelleen.

Nekkuseoksen pitäisi olla valmista siinä vaiheessa, kun tipautat testitipan kylmään veteen ja pystyt hyvin pyörittelemään siitä pallon ja se myös pysyy pallona. Kun tämä hetki tulee vastaan, keskeytä silloin keittäminen, lisää voi ja mantelirouhe ja sekoita huolellisesti.


Ota jokin sopiva astia, johon nekut voidaan asettaa jäähtymään. Tai siis nekkumuotit ensin. Kaada astiaan sokeria, jotta nekkumuotit saadaan pysymään pystyssä. Ja jotta tämä ei käy liian helpoksi, niin niiden mielellään tulisi pysyä pystyssä myös sen jälkeen, kun niihin on saatu täytettä. Lusikoi siis nekkuseos muotteihin ja anna jäähtyä. Muista kuitenkin lisätä tikut, jotta nekkuja on helpompi syödä myöhemmin. Nekut voi toki myös valmistaa konvehtimuotteihin, jolloin annoksista tulee sopivan pieniä.






Resepti:


2 dl kermaa
2 dl sokeria
2 dl siirappia
1,5 dl mantelirouhetta
1 rkl voita
1/4 tl suolaa

Keitä kerma, sokeri, siirappi ja suola ja hämmennä keittämisen ajan. Seoksen pitäis lämmitä 120-asteseksi. Kun keitos on valmis, lisää vielä voi ja mantelirouhe ja sekoita. Lusikoi nekkuseos muotteihin ja anna jäähtyä. Muista lisätä tikut ennen kuin seos jämähtää.

2 kommenttia:

  1. Montako nekkua tästä reseptistä tulee ja kauanko suunnilleen seosta keitetään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä annoksesta tuli tuollainen vajaa 20 nekkua. Tietysti riippuu siitä minkä kokoisia niistä tekee ja itse teimme siis osan konvehtimuoteilla. Keittämisessä meni ehkä kaiken kaikkiaan joku 20 minuuttia, ehkä vähän päällekin. Seoksen pitäisi tosiaan saavuttaa tuo reilu 120 asteen lämpö.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit