lauantai 7. joulukuuta 2013

Luukku 7: Porkkanalaatikko

valmis porkkanalaatikko
Laatikko-osaston värikkäin jäsen on porkkanalaatikko ja vaikkei sekään kovin räikeä väreiltään ole, tuo se silti vähän eloa joulupöytään. Muiden laatikoiden tavoin sekin on ilmeisesti ominut paikkansa joulupöydässä jo 1800-luvulta asti, eikä tuskin ole lähdössä minnekään sieltä lähiaikoinakaan. Löpinät kuitenkin sikseen, sillä porkkanalaatikko ei itseään tee. Tai no, en tee minäkään vaan kokki pääsee taas näyttämään taitojaan.

porkkanalaatikko alusta asti
Kuori porkkanat ja pilko ne keittämistä varten. Laita siis porkkanat kattilaan, peitä ne vedellä niin, että ne jäävät juuri pinnan alle. Lisää pari teelusikallista suolaa ja keitä porkkanat lähes kypsiksi. Soseuta porkkanat niiden keityttyä ja lisää tarvittaessä vähän keitinvettä, sillä porkkanat helposti imaisevat sitä vähän itseensä. Tähän soseeseen sitä lisättiin suunnilleen kaksi desiä. Älä muuten kaada keitinvettä viemäristä alas, sitä tarvitaan vielä.

porkkanalaatikko kotona
porkkanasose
Keitä 3 desiä riisiä porkkanoiden keitinvedessä. Pidä huoli, ettei se kärvähdä pohjaan... Läheltä nimittäin piti. Riisien keittyessä voikin porkkanasosetta työstää edelleen. Lisätään 4 desiä kermaa, 2 desiä täysmaitoa, desi siirappia, teelusikallinen suolaa, puolikas teelusikallinen muskottipähkinää ja toinen valkopippurijauhetta. Lisää vielä riisit ja sekoita kaikki kivasti yhteen.

Annostele hyvin voideltuihin vuokiin, ripottele pinnalle korppujauhoja ja päästä sisäinen taiteilija vapaaksi. Pintaan voi painella ns. perinteisen kalansuomukuvion tai sitten jotain aivan muuta. Paista 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Resepti

2 kg porkkanoita
10 dl vettä
2 tl suolaa
3 dl puuroriisiä
4 dl kermaa
2 dl maitoa
1 kananmuna
1 tl suolaa
1 dl siirappia
0,5 tl muskottipähkinää
0,5 tl valkopippurijauhetta

Kuori ja pilko porkkanat ja laita kattilaan. Peitä porkkanat juuri ja juuri vedellä, lisää osa suolaa ja keitä puolikypsäksi. Soseuta porkkanat ja lisää tarpeen mukaan keitinvettä soseeseen. Keitä riisi porkkanoiden keitinvedessä. Lisää soseeseen kerma, maito, siirappi, suolaa, muskottipähkinää ja valkopippurijauhetta. Sekoita kaikki yhteen lisäten riisit joukkoon. Annostele voideltuihin vuokiin ja paista 200:ssa asteessa noin 45 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Voi pojat, ihan hyvä porkkanalaatikko, mut niin makee. Oliko siirapin mittayksikkö väärä. Paistoajankin kolminkertaistin.
    Teil on mielenkiintoinen blogi, kiitos siitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia palautteesta. Tähän tuli kyllä juuri tuo määrä siirappia, mutta kyseessä on aika iso määrä porkkanalaatikkoa muutenkin. Sitähän voi tietysti aina oman maun mukaan laittaa vähemmän.

      Paistoaika oli aikalailla sopiva näille, mutta laatikot eivät olleen kovin suuria. Kuvan vuokakin vetää vain vähän alle litran laatikkoa. Mielestäni tämä ainakin onnistui hyvin ja oli mukavan mehevä (mutta ei missään nimessä raaka. :)).

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit